tiistai 6. tammikuuta 2015

Enää hiljaista Helinää....





 Aika kuluu siivillä. Helisevä kahdeksikko täytti lauantaina seitsemän viikkoa. Valtaosalle päivä olikin jännittävä - oli aika siirtyä omien ihmisten kanssa omaa kotiin. Aamulla Nanouk vielä leikitti pentusiaan ja toki leikkitäti-Nukka hoiti myös pestinsä urheasti loppuun asti. Ja itse asiassa Nukan pesti kyllä vielä jatkuu...


 Leikkiessä tulee jano ja vesikupilla olikin ajoittain hieman ruuhkaista.


 Isoäiti-Nere tuli urheasti naskalihammaslauman keskuuteen vielä varmistamaan, että pennuille on opetettu lapinkoirien tärkeä tehtävä: "muista vaatia oma kinkkuosuutesi joka aamu!"


 Niehku-isoäitikin heltyi pusuteltavaksi viimoisen yhdessäolohetken kunniaksi: "heippa isoäiti"




 Sitten olikin aika hyvästien...


Nereaneidon Helisevä Huuma,"Hiski" - (poika 1) lähti ajelemaan oman perheensä kanssa lumiräntätuiskun siivittämänä kohti Ylöjärveä. Leikkikavereiksi hän saa perheen lapset - mukavia hetkiä tiedossa paljon!


Nereaneidon Helisevä Huiske, "Hercules"- (poika 2) muutti ihan tähän lähelle nuoren parin koiraksi. Hercules tulee pääsemään usein talleille hevosia moikkaamaan ja perhepiiristä löytyy myös tuttuja koirakavereita - Rene & Picasso kääpiövillikset sekä Shacal aussipoika saavat varmasti vauhtia pojan tassuihin :)


Nereaneidon Helisevä Helmi, "Siida" - (tyttö 3) asustaa jatkossa Hattulan Pekolassa. Siidan koirakaverina on paimensukuinen Seita. Vauhdikkaista leikeistä pitävät huolen myös perheen lapset. Siida on sijoitustyttöni. Mikäli kaikki asiat pysyvät jatkossakin kunnossa niin terveyden, luonteen kuin muidenkin asioiden suhteen, palaa Siida sitten aikanaan tänne Nereaneitolaan omia pentusia hoivaamaan...



 Nereaneidon Helisevä Hukka, "Hukka" - (poika 4) lähti Tervakoskelle jäniksiä ja fasaaneita pihasta loitolla pitämään. Hukka tulee jatkossa kietomaan Jussi-iskän ja puolisetä -Aslanin tassunsa ympärille - lähtihän Hukka samaan perhepiiriin. Huolimatta söpöstä ulkonäöstä, tästä pojasta löytyy myös topakka puoli- ihan sain vastaani komentohaukun, kun kehtasin kieltää poikaa pureskelemasta kissan kiipeilypuuta. Hukka muisti hyvästellä myös Nalle-setänsä lähtiessään.



Nereaneidon Helisevä Hurma, "Haiku" - (poika 6) lähti myös lumituiskun siivittämälle matkalle kaikkein kauimmaksi, Jyväskylään. Lähipäivien tehtävä onkin pojalla haastava - pehmittää perheen kisuli myötämieliseksi. Tämä rauhallinen herra on hyvin setänsä kaltainen pohdiskelija, mutta vilkasta energiaakin tarpeen vaatiessa löytyy. Haiku osoittautui ihanaksi mamman pojaksi - usein hän löytyikin oman mamman vierestä uinailemasta - "Mun mamma"



 Nereaneidon Helisevä Haltia, "Neri" - (tyttö 8) olikin sitten riemuisa yllätys perheen 10-vuotissynttäreitä viettävälle pojalle. Vasta Nerin hakumatkalla nuorelle miehelle selvisi, että unelma omasta koirasta toteutuu ihan pian. Ja kyllä hänen kasvonsa loistivat, kun Neri syliin käveli. Neri lähti siis riemun saattelemana sunnuntaina omaan kotiinsa Lempäälään - siellä kyllä jo pihaa oli valmiiksi aidattu, mutta salaisuus synttäriyllätyksestä oli silti säilynyt :)



Nereaneidon Helisevä Hile, "Miki" - (tyttö 7) viettää vielä tätä viikkoa kanssamme ja lähtee omaan kotiinsa loppuviikosta. Miki muuttaa niinikään Lempäälään. Miki on tumma kaunotar. Miki on heiluva häntä, joka heiluttaa koko pentua. Miki on kaunis katse, joka tapittaa suoraan silmiin. Miki on inuiitiksi pieni ja japaniksi kaunis - pieni kaunis - Miki.


Nereaneidon Helisevä Hulina, "Neera" - (tyttö 5) tassutteli tiensä suoraan sydämeeni - valtasi sen tavalla, jota ei vaan pysty selittämään. Rohkeudellaan, itsenäisyydellään, viehkeydellään, söpöydellään, veikeillä tavoillaan. Hän on Neera - meidän Neera. Neera on kreikkalainen tytön nimi ja tarkoittaa young one. Joten sopiihan tuo meidän nuorimmaksi. Virallisen nimensä Neera sai Nanouk-emonsa perintönä. Nanouk - Nereaneidon Haaveen Helinä - leikkilisesti heliseväksi hulinaksi kutsuttu tunteiden herättäjä.



 "Ota tuo käpälä pois mun kuonolta, murr" - Neera onnellisena tassuttaa oman Niehku-isoäitinsä kuonoa. Niehku ei ihan vielä ole lämmennyt kaikelle pentumaisuudelle, jota osakseen saa.


 Nanouk -Nereaneidon Haaveen Helinä - on selviytynyt huikeasta urakasta mahtavan upeasti. Nanouk saapui oman haltiaperheensä luota Saksasta heinäkuun lopulla tänne synnyinkotiinsa Nereaneitolaan. Sujahti laumamme jäseneksi täysin ongelmitta. Kulki kauniisti lenkillä Niehku-emänsä, Nalle ja Nukan kanssa huutamatta pienenpienkin räksyttäjien ohitse. Syyskuulla ajelimme Pirkkalaan treffeille Jussin luokse - oli kauniita aurinkoisia, lämpimiä päiviä.  Tiineysvaiheessa Nanouk siirtyi lenkkeilemään vähän rauhallisemmin Neren kanssa metsälenkeille - siellä tassuteltiin Ahveniston rinteitä hissutellen  ylös ja alas - nuuskittiin alkavan syksyn tuoksuja ja ihailtiin marraskuun hämärtyviä hetkiä. Valmistauduttiin suureen tapahtumaan.


Marraskuisena lauantai aamuna Nanoukin hetki koitti - upeasti hän pyöräytti maailmaan kahdeksan Helisevää. Hoiti niitä alusta alkaen suurella huolella ja rakkaudella - niin tarkasti kuin koiraemo voi hoitaa. Luottavaisena myös ihmisten pentukäsittelyyn. Urakka oli aikamoisen rankka ja syystäkin Nanouk-mamma on ollut jo aika uupunut. Leikittämisapuihin riensi laumamme leikkitäti- Nukka, joka läpäisi Nanoukin tarkan ja tiukan seulan - sai luvan. Isoäidit Nere ja Niehku päättivät pysytellä hieman kauempana, kun naskalihammaslauma Helisi ympäri taloa. Nalle-setä istui urhoollisesti lauman keskellä - saihan siinä samalla välillä rapsutuksiakin.

Nanouk leikittää nyt Mikiä ja Neeraa - ja pian vain Neeraa. Tiputtelee pohjavillansa ja keräilee voimia kotimatkaa varten. Nanouk on pian oman väkensä ihan ikioma helisevä hulina. Elämä tulee jatkumaan Saksan Stuttgartissa helmikuun alkupäivinä ja leikkikaveri Muotkakin on varmasti iloinen saadessaan kaverinsa takaisin. Puhumattakaan Merjasta ja Nooahista - jotka urheasti ovat kestäneet tämän puolen vuoden Nanoukittoman ajan - Kiitos - suuri KIITOS!

Voin vain ihmetellä miten itse kestän Nanoukin lähdön kauaksi pois - hän on niin suuri persoona - kaikella rakkaudella <3 - Nanouk <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti