tiistai 28. huhtikuuta 2015

Nukka & Vili haukahtivat tahdon....

Päivitys 28.4.2015

Nukka & Vili saivat toisensa-
tulossa pentuja n. 1.6.2015


Nukka  kävi 28.4.15 esittelemässä masuaan eläinlääkärillä tiineysultran merkeissä. Kyllähän siellä kuvaruudulla kasvavia pentusia useampikin näkyi. Joten kesän korvalla odotellaan sitten tänne Nereaneitolaan pentuja syntyväksi Nukalle & Vilille

Ohessa tiedot tulevan pentueen vanhemmista.



Aiemmista suunnitelmista poiketen päätinkin jo nyt keväällä saattaa sulholaan oman kotoisan Nukkani, Seitavuoren Hopeatee.
Nukan emä on Shacal Unelma ja isä Seitavuoren Brutus




Nukka on laumamme kuopus, 3-vuotias paimentyttö. Nukka on väriltään hyvin kaunis, vaalea kerma. Luonteeltaan mitä kultaisin. Tulee toimeen kaikkien kanssa, osaa koirien sosiaalisen kielen loistavasti. Nukka on nöyrä, kuuliainen ja tottelevainen tyttö. "Nukka katselee pikimustilla silmillään suoraan sydämeen"



Nukka on terveystarkastettu: Lonkat A/A, lonkkaindeksi 109%, polvet 0-0, kyynärät 0-0, silmät terveet.
PRA terve vanhempien perusteella. Pompe testataan tulevaisuudessa.

Nukka on käynyt Katselmuksessa keväällä 2013, virallisessa näyttelyssä emme ole käyneet.

Lammaspaimennuksessa Nukka on osoittanut paimennustaipumusta; järkevää, rauhallistakin työskentelyä. Kotona Nukka on vakituinen niin vierailijakoirien kuin pentujenkin leikittäjä.

Somero 1.6.2014
Nereaneidon Keväät & Nukka kesäkuu 2014

Ja sulhanen....

Nukan sulhasmieheksi kosittiin ja myöntävä vastaus saatiin pikaisesti.
Sulhanen on oma kasvattini Vili, Nereaneidon Haaveen Onni, jonka emä on oma Niehkuni, Piiparipojan Aurelia ja isä Kukkipuun Guorvil






Vili on nyt 3.5 vuotias komea paimenpoika Vehkajärveltä. Vili on hyvin sosiaalinen, energinen poika. Koirakavereina on niin narttuja kuin uroksia lähipiirissä. Vili on perheensä ainoa koira tällä hetkellä. Vili on alusta alkaen tutustunut karjatilan töihin ja on siellä aika-ajoin myös "työkäytössä" mm. karjan siirtelyssä Vili on avustamassa. Vili on Maria- emäntänsä kanssa käynyt myös nautapaimennus- ja lammaspaimennus koulutuksessa muutaman kerran. 
Vili on erittäin tottelevainen ja pysyy aitaamattomalla pihallakin kuuliaisesti. Metsälenkeillä ei lähde riistan perään. 
Maaliskuun alkupäivinä Vili kävi Pellon Saajomannussa poropaimennustestissä, jonka läpäisi hyväksytysti kunniapalkinnon kera.

kuva Tiina Ahonen

"Oltiin Vilin kanssa poropaimennusleirillä ja -testissä. Testi läpäistiin helposti ja Vili sai paljon positiivisia kommentteja. Rohkea, vahva, maltillinen ja lupaava koira. Tekee hyvin yhteistyötä ja on kuulolla, vaikka omaa suuren "moottorin". Omaa erinomaisen laumanlukutaidon ja osaa kiertää laumaa. Myös lampaita Vili onnistui paimentamaan. Oon aikas ylpeä" - Maria -

Lisää Vilin poropaimennusreissusta:




Vili on terveystarkistettu: lonkat B/B, lonkkaindeksi 111%, kyynärät 0-0 ja polvet 0-0, silmät terveet (lievä PPM). Pompe ja PRA -terve vanhempien tulosten perusteella.

Vili on käynyt virallisessa näyttelyssä, saaden JUN-EH & AVO-EH

PLS Katselmuksessa keväällä 2014 Vilistä arvioitiin: Nereaneidon Haaveen Onni, Uros, AVO1
"Kivekset OK, purenta OK, Raskasluustoinen, vahvan urosleiman omaava 2,5 vuotias tumma riista uros. Tasapainoinen kokonaisuus. Hyvä rintakehä. Hyvät takakulmaukset, etukulmaukset riittävät. 
Liikkuu hienosti. Takatassuissa hienot huopatossut. Hieno kokonaisuus.".




Yhdistelmän sukusiitosprosentti 8- sukupolven mukaan laskettuna on 2.47%, sukukatokerroin on 0.49


Nukka käy tiineys ultaäänessä huhtikuun lopulla, jolloin toivomme saavamme iloisia uutisia. Pentue on molempien ensimmäinen.


Tiedustelut pentueesta: arja.tomminen@pp.inet.fi tai puhelimitse 050-5728948




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti